Miten päästä yli

Hyvää huomenta tänne bloggerin kuolleeseen maailmaan. Ajattelin tulla tänne läyhäämään, vaikka koko sivusto tuntuu vajonneen menneeseen aikaan ja uudet postaukset feedissä herättää lähinnä säälittäviä tunteita. (Varsinkin kun päällimmäisenä oli omaperäisistä otsikoista omaperäisin: "kysymyspostaus - vastaukset") Vieläkö joku tekee tätä?

Olen viime päivinä katsonut epäterveellisen monta jaksoa Californicationia, mikä muistutti, että minulla on ollut tämä kanava käytössä turhautumisen purkajana. Vaikken olekaan yhtä hauska tai edes kyyninen kuin Hank Moody, eikä syliini satele kuumia naisia vaan kaatuilevia juoppoja, koin jotain samaistumista ikuisuudelta tuntuvaan writers blockiin ja liialliseen päihteiden käyttöön. (Samaistuin myös entisen perään haikailuun, vaikka viimeiseksi katsomassani jaksossa äijä saikin mitä halusi, kun taas itse monesti ruikutan sellaisen perään jota ei ole edes olemassa.)

Perskännit auttaa siinä vaiheessa kun huomaa, ettei vitutusta poista enää oikein mikään. Ja nyt vitutuksella tarkoitetaan sitä päänseinäänhakkaamistasolla olevaa tilaa eikä mitään pientä kitinää kun pilttipurkki tippui käsistä hejoten tuhannen pirstaleiksi tai koira oksentaa matolle. Jos joku tarvitsee naukkua edellämainittuihin, suosittelen ottamaan yhteyttä ammattiauttajaan. Mutta elämän jokaisen osa-alueen suhaistessa päin helvettiä tekee oikeasti todella hyvää nauttia pari liikaa - kun seuraavana aamuna primäärivietit vievät vitutuksesta voiton, kun vesilasin hakeminen tuntuu ylitsepääsemättömältä haasteelta. Myös muut kehoa ravisuttavat suoritukset kuten itkuinen maratoni tai vuorelle kiipeäminen tehoavat samalla tavalla, mutta kännit ovat varsin simppeli tapa edistää omaa prosessointiaan.

Vaikka päihteisiin hukuttautuminen ei ole loppupeleissä toimiva ratkaisu, kerta-annoksena kännääminen toimii. Alkoholi aiheuttaa masennusta, mutta krapulaitkujen puhdistavan vaikutuksen tuntee viimeistään siinä vaiheessa, kun tajuaa että radalla olikin oikeastaan ihan kivaa, ja ulkona on saattanut huomata että maailmassa on muitakin ämmiä/äijiä kuin se yksi. Shokkihoidon jälkeen seuraava askel on ryhdistäytyminen, sisältäen edes pienen parannuksen elämäntavoissa ja uusia harrastuksia. Mitä vaikeampia ja kauempana omasta mukavuusalueesta, sitä parempi. Aloita vaikka kamppailulaji ja ota kunnolla turpaan, se jos mikä kasvattaa ihmistä. Siivoa lääväsi, sheivaa sinkkuviidakkosi ja mene pihalle.

Kun jatkuva perskännien ja ryhdistäytymisen kierre osoittautuu toimimattomaksi, ja tajuat edelleen haikailevasi mahdottoman perään, on aika katsoa peiliin. Kysy itseltäsi ääneen: mikä vittu sua vaivaa?

Sivistymätön

Diagnosoin itselleni writersblockin, taudin joka selittäisi sen miksi viimeisin postaukseni on viime vuoden helmikuulta. Nyt kun tauti on todettu, on aika löytää syyt

1. Mä en kirjoita. Hyvän tekstin kirjoittaminen kylmiltään kuukausien (krhm, vuoden) tauon jälkeen on täysin sama asia kuin salilla käyminen kerran kolmessa kuukaudessa. Sitä vaan on eikä oikein tiedä mitä tekisi, vähän koittaa huitoa sinnepäin muttei mene ollenkaan niin hyvin kuin haluaisi. Joka paikkaan sattuu ja vituttaa. On öbaut yhtä kivuliasta oikolukea hampaat irvessä väännettyä tekstiään, kuin oikoa koipiaan sen yhden harvan salitreenin jälkeen. Mut siis mähän haluan olla vain hyvä ja kelvata itselleni - tekemättä mitään.

2. Mä en lue. Apina oppii kun se matkii, ketäs mä voisin apinoida? Ylimalkaisia iltaroskan uutisia? Kavereiden feisbuuktiloja? Öö? En omista tällä hetkellä edes kirjastokorttia nykyisen kotikaupunkini kirjastoon, joten on melko oletettavaa etten lue. Oon kyllä pitkään jo tiennyt että elämästäni puuttuu jotain todella keskeistä ja se on kirjat. Hyvät kirjat. Härregyyd, mä oon sivistymätön.

3. Mun soluasuntoni seinät ovat vaan ihan liian harmaat siihen että mun päähän ilmestyisi ainuttakaan lennokasta ajatusta. Totuus.

Onhan noita muitakin tekijöitä mutta siinäpä nyt suurimmat ongelmat. Ennen täydellistä aivokuolemaa, aion patistaa itseni parempiin elämäntapoihin. Tuskin räjäytän tätä blogia mihinkään, sillä väkisin en lähde vääntämään yhtään mitään. Nyt alan oikolukea, hävettää jo valmiiksi ku tiiän että kaikki kuulosti paremmalta mun päässä.

PS: jos eksyit lukemaan tämän, ehdota kirjaa joka oli mielestäsi hyvä. Kiitän! <3

Jos metsään haluat mennä nyt, niin varaudu Jeesukseen.

Edellinen blogitekstini kannusti ja kannustaa edelleen harrastamaan ulkoilmaa. Seisoakseni sanojeni takana, lähdin lopulta kävelylle. Lenkki oli mainio, ulkona oli helmikuuksi lämmin, tuuli puhalsi, lehdet lentelivät ja sitä rataa. Musiikki ylläpiti hyvää tunnelmaani.

Tuo tunnelma katkesi hetkeksi metsäpolun loppupäässä, kun jokin vanha mies huudahti jotakin. Pysähdyin kuuntelemaan mitä asiaa hänellä oli. Mies alkoi selittää jotakin mihin en heti osannut varautua. Hän aloitti juttelemalla metsälenkkien terveellisyydestä, ja kuinka sitä kannattaakin kävellä ja sitä rataa. Olin tietty samaa mieltä. Mutta sitten alkoikin pitkä monologi Jeesuksesta, raamatun opeista ja luterilaisuudesta. En olisi ihan heti odottanut omalta kävelylenkiltäni pientä elämänkertaa yhdistettynä jumalaan ja lainauksiin raamatusta.

Voin vain veikkailla kuulemani perusteella mitä kyseiselle miehelle oli tapahtunut. Monologin päätteeksi olin niin hämilläni, etten saanut sanotuksi juuri mitään. Ukko jatkoikin siitä sitten matkaansa, ja pääsin pois tilanteesta.

Että sen pituinen se metsälenkki.

Somekoirat, tablettikissat

En edes yritä tehdä tästä postauksesta hauskaa, viihdyttävää tai edes hieman hymyilyttävää, koska nyt ollaan siinä kohdassa että mua ei naurata. Ei sitten pätkääkään.

Älypuhelimet sun muut ovat ihan kiva keksintö, ja viestinnän helpottumisen takia pidän niitä suht. asiallisena keksintönä. Kuitenkin sivuhaitat (mm. älytön someriippuvuus) alkavat olla mielestäni sosiaalisia ongelmia. Ei tee hyvää kellekään olla jatkuvasti sormet jonkin laitteen näytöllä tai näppäimistöllä, samalla kun normaali kanssakäyminen vähenee (..ehkä) ja altistus median parhaimmille puolille, kuten varsin villeille kauneusihanteille lisääntyy. Voiko kukaan väittää etteikö tämä muutos olisi vähentänyt mukavia ajanviettotapoja, kuten vaikkapa ulkoilua? Tuskin.

Ja nyt Yle uutisoi tästä, lemmikeille suunnatuista tablettipeleistä. Koira tökkii tassuillaan tabletin näyttöä, kuinka somaa. Että onpas se meidän Rekku kanssa interaktiivinen tabletinkäyttäjä, osaa pelata jopa peliä tavalla, jonka ihminen on suunnitellut! Pitäisikö minunkin hankkia iPad kissani iloksi? Voitaisiin sitten pelata kilpaa facebookpelejä, minä tietokoneella, kissa tabletillaan vieressäni. Vertailisimme instagram-seuraajiemme määrää (todnäk häviäisin..) ja tykkäilisimme toistemme kuvista. Voisin sitten laittaa viestiä kissani whatsappiin että tuleppa jo sisään, ruokasi odottaa kupissa. Se nyt vielä puuttuisi että Cindy-kissani kivettyisi jonkun tabletin ääreen! Eikö se nyt jo riitä, että jopa toisten ihmisten seurassa sitä jumittuu tuijottamaan älypuhelimen näyttöä?

En oikeastaan pelkää, että koirat jäisivät tassuttelemaan tabletin päälle normaalien leikkien sijaan. Kuvittelen lähinnä mielessäni tilanteita, jossa perheen rakas kultainennoutaja alkaa pureskella kallista tablettia muusiksi hampaidensa välissä. Koira saattaa sitten saada satikutia että perkele, ei sitä noin pelata, eläimen ollessa onnellisen tietämätön siitä, että teki itselleen lähinnä palveluksen. Pelkään kuitenkin että joku ääliö alkaa oikeasti kuvitella, että joku tablettipeli alkaa käydä koiralle sopivasta virikkeestä sen sijaan, että se vietäisiin esimerkiksi ULOS. Keskustan kerrostaloyksilöihin sullotaan yhä useampi koira, sillä "kyllähän se tuossa iPadin äärellä pärjää, ei tule tylsää."

Uutisessa mainitaan kylläkin heti ingressissä, että "peleillä ei kuitenkaan pidä korvata perinteisiä leikkejä." Itse kyllä veikkaan, että joku valmiiksi applikaatioriippuvainen saattaa unohtaa moisen kehotuksen aika äkkiä, ja tällaisen henkilön koira jää neljän seinän sisään tutkimaan tablettiaan kun ei muutakaan keksi. Jos tällainen mahdollisuus annetaan, se hyvin todennäköisesti myös toteutuu. Aina löytyy joku urpo tekemään asiat juuri niinkuin ei pitäisi.

Haluaisin tietää kenellä on varaa kehitellä näitä yhä ääliömäisempiä keksintöjä. Olen aika vakuuttunut että koira/kissa/fretti/marsutablettien sijaan kannattaisi ennemmin kehittää jotakin, joka saa omistajat nostamaan perseensä tuolista, ja raahaamaan koiransa pihalle noutamaan keppejä. Eikä se varmaan tekisi pahaa muutenkaan lähteä vaikka kävelylle, oli sitten lemmikkiä tai ei!

Taidan olla paljon puhumani happihyppelyn tarpeessa, sen verran alkoi pänniä taas tämä maailman meno. En kyllä lupaa olla näpyttelemättä kännykkääni kävelyni aikana (spotifyriippuvainen luuseri kun olen, minkä lisäksi pistin eilen kuvan kävelylenkistäni instagramiin!!!1). Sen sijaan lupaan, että kissani ainut kosketus mediaan tulee olemaan sitä, kun se rojahtaa lämpimän läppärin päälle nukkumaan.

Jotenka adios amigos, muistakaa nauttia liian varhain alkaneesta keväästä ja ulkoilkaa!

Cindyn mielestä olisi aika lopettaa dataaminen ja silitellä häntä.

Jouluinen seikkailu markettiviidakossa

Joulu on läheisyyden ja hyvän mielen juhlaksi melkoisen viheliäistä aikaa. Varsinkin jos on tarpeeksi sekaisin uhmatakseen väenpaljoutta ja poistuu kotoa aatonaattona Citymarkettiin. Ei herranjumala.

Jopa Rauman kokoisessa pikkukaupungissa voi muodostua uskomattoman mittaisia autoletkoja. Onneksi lähdin liikkeelle pyörällä, sillä parkkipaikan löytäminen olisi ollut samanveroinen homma, kuin etsiä hukattua pisaraa merestä. Tosin, pyörän kanssa sai pelätä henkensä edestä että milloin kulman takaa päälleni karauttaa joku joulustressistä seonnut kiireinen perheenäiti tai -isä.

Selvittyäni hengissä Citymarkettiin, edessä oli seuraava haaste: elossaselviäminen ostoksista, kun koko marketti muistutti lähinnä poikkeuksellisen ahdasta muurahaispesää. Mietin että miksi edes lähdin koko paikkaan? Ainiin, siksi että lähisalesta ei löytynyt sokeritonta glögiä, jota kolottava aspartaamihampaani ehdottomasti vaati. Ei muutakun etsimään siis.

Muistaakseni joulussa on kyse lähimmäisten huomioon ottamisesta tai jotain sinne päin. Siinä vaiheessa, kun viides ihminen törkkää minua ostoskärryllään pyytämättä anteeksi, ei tunnu yhtään siltä. Ostoskärrytkin ovat suhteellisen suuria, mikä olisi hyvä pitää mielessä. Ne ovat harvinaisen rasittavia ollessaan poikittain 1. hyllyn edessä, 2. keskellä käytävää, 3. roikkuessaan jonkun sellaisen henkilön perässä, joka ei tunnu ollenkaan hahmottavan sitä tosiasiaa, että kaupassa on muitakin. Jos joku on aikeissa käyttää aikaa mehupurkin valitsemiseen, niin ostoskärryt voisi parkkeerata johonkin muualle kuin suoraan hyllyn eteen. Tai ostoskärryn käyttäjä voisi näyttää HIEMAN vähemmän hapanta naamaa kun yritän vetää jotain älytöntä akrobatiasuoritusta että saisin napattua itselleni välistä haluamani glögipurkin. Varsinkin, kun käytin koko urheilullisuuskapasiteettini siihen, etten hipaisisikaan arvon rouvan ostoskärryä.

Ihmiset koohottavat pitkin ja poikin kauppaa, ja ihmisten kulkureiteistä voi päätellä, että mielessä on vain MINUN joulu, MINUN ostokseni, MINUN jouluruokani, minä, minä, minäminäminä. On tuosta touhusta toisinaan lähimmäisen huomioon ottaminen kaukana! Rynnistä toki eteeni ostoskärrysi kanssa. Itselläni on purkki glögiä käsissä. Ja tasaraha. Sinulla on sen sijaan kärryssäsi niin paljon ruokaa, että sillä ruokkisi puoli Nepalia. Kyllä minä voin odottaa, ei minulla ole kotona lapsikatrasta, eikä pätkän vertaa joulukiireitä. Mielestäni vaatii silti hivenen röyhkeyttä hypätä eteen kassajonossa, mutta ymmärrän että jouluostoksia tehdessä vallitsevat viidakon lait. Vaati kyllä aikamoista joulumieltä jonotella, varsinkin kun tuntui siltä että happi loppuu pian.

Sain kuitenkin vihdoin maksettua glögini, poljin kotiin ja pistin glögin lämpöiseksi. On muuten hyvää. Kauppaan en kyllä mene ennen kuin joulunpyhät, välipäiväalennusmyynnit ja ihan kaikki on ohi.

Hyvää joulua, toivottaa lämpöisen glögikupin ääreltä: Stefania. Pitäkää joulumieli mielessä kun poistutte kotoa!

Ai sua sattuu? No kokeileppa synnyttää!

LINKKI

Tuntuu että nykyään erityisesti nuorten äitien yleisin argumentti mitä tahansa vastaan on synnyttäminen. "Minä olen synnyttänyt peräti KAKSI lasta, ilman kivunlievittäjiä!" Siis vau, ihanko itse synnytit, sepä ihmeellistä. Olet toki ensimmäinen joka on pullauttanut maailmaan kersan. Aatelkaapa kuinka helvetisti joskus aiemmin oli mahtanut sattua, kun lääketiede oli vielä lapsenkengissä, ja sairaalan synnytysvuoteista ei osattu vielä uneksiakkaan?

Totta kai synnyttäminen sattuu vitusti, en mä sitä kiellä. Mutta toi ihmeellinen "MÄ OON SYNNYTTÄNYT, PALVOKAA MINUA" -asenne on mun mielestä jotenkin vitun älytön, koska jokaisen meidän mutsit ovat synnyttäneet, eivätkä kaikki tee jostain noin luonnollisesta asiasta niin helvetin isoa numeroa. Tuossa linkissäkin jotkut naiset huutelevat, kuinka kaikkien miesten pitäisi kokea synnytyskivut. Entäs ne naiset, jotka eivät voi saada lapsia? Pitäisikö heidätkin survoa väkisin piinapenkkiin? Pitäisikö kaikkien kokeilla nälkäkuolemaa/kaasukammiota, kun maailmassa 800 miljoonaa näkee nälkää, ja kuolihan niitä juutalaisia uuniin aika monta? Siis ihan tälleen tasa-arvon ja reiluuden nimissä kaikkien pitää kokea samat kivut ja tuskat? Siis huh huh.

Mua huvittaa suunnattomasti tasa-arvokeskustelu, kun keskustellessa vastakkain asetellaan intti-synnyttäminen-kuukautiskivut. Koska olen onnekas pikku mulkero, minulla ei ole pienintäkään hajua yhdesäkään noista. Kuitenkin, jossain päin maailmaa naisilla ei ole mitään oikeutta aukoa päätä, mutta joutuvat SILTI vielä synnyttämään! Mulla on serkkuja maassa, jossa asepalvelus ei ole kenellekään pakollinen, mutteivät kyseiset naiset kuitenkaan jumita netissä itkemässä menkkakivuista ja siitä, ettei heidän aviomiehensä voi käydä synnyttämässä heidän puolestaan.

Ei se oo saatana miesten vika, että evoluutio loi naiset synnyttäväksi ja kärsiväksi osapuoleksi. Joten ihan oikeasti lopettakaa tämä naurettava tappelu asiasta, jolle kukaan ei voi mitään.

Ja jos jaksat kerjätä huomiota synnyttämisestä netissä, et ole rankka ämmä. Olet kaakattava, ärsyttävä nykyäiti. Kiitos näkemiin.

Sinkkulaiva

Oon pitkään, siis ihan jopa monta päivää halunnut kirjoittaa jotakin lennokasta, mutta tää bloggerin tyhjä ruutu on ehkä epäinspaavin asia mitä on olemassa. Muutenkin tää blogi tuntuu about yhtä pirstaleiselta kuin kaikki muukin, kiitos maksimaalisen stressin. Multa katoaa kaikki aloitekyky jos jokin stressaa/ahdistaa/vituttaa. Stressaantuneena meen ihan lukkoon ja alan tehdä jotain turhaa ja turruttavaa. Tällä hetkellä oon äärimmäisen koukussa sekä vanhoihin että uusiin salkkareihin. Pääsykoekirjapino huutaa että lue nyt saatana! Mut vitut mistään soluhengityksen toimintaperiaatteista, Maaritin ja Sofian dokaaminen on sata kertaa hyödyllisempää seurattavaa.

Toinen suunnaton turhuus johon olen tuhlannut kallista aikaa on Sinkkulaiva. Se onkin noloin sarja mitä oon vähään aikaan nähnyt. Siis ihan tosi, kuka haluaa nolata itsensä vapaaehtoisesti laukomalla älyttömyyksiä jossain vitun läpässä "realitysarjassa"? Onneksi moni noista päähenkilöistä on messissä varmaan siksi, että ovat hävinneet kännisessä vedonlyönnissä jollekin kaverilleen, mutta esim. nämä kolme sankaria ovat joko a) oikeasti helvetin tyhmiä ja ylimielisiä, b) todella taitavia näyttelijöitä.

Siis mikä toi kolmekybänen pissiskin luulee olevansa? Elintasolehmän mielestä on ilmeisesti ihan okei nyrpistellä nenää kun vastaan tulee ventovieraita tavisjamppoja. Apinakin käyttäytyy sivistyneemmin kuin tuo vähän liikaa nestettä päähän pumpannut pissaliisa, vai kertooko se hyvistä käytöstavoista jos ventovieraalle ei osata laukoa muuta kuin että "sun tukka on hirvee, sun vaatteet on hirveet, sun juomat on hirveet, kaikki hirveetä". Vaikka vastassa olis maailman räkäisin bensanhajuinen, teini-ikäinen amisjantteri, niin kyseinen ämmä olis voinu tajuta että se on TELKKARISSA esittämässä yli-ikäistä nirppanokkakakaraa.

Entäs sitten tuo puoliksi espanjalainen Sara. Ylimielisyys tulee melkein ruudusta läpi: MÄ oon ESPANJALAINEN te suomalaiset olette täyttä paskaa. "En haluu tuhlata geenejä suomalaiseen mieheen byhybyhy." No painu Espanjaan sitten jos ei kelpaa! Turhaan sä etit jotain atleettista latinoa jostain turunristeilyltä. Oon itekkin kakskielinen, joten pitäiskö nyt kävellä nokka pystyssä pitkin katua ja haukkua suomalaisuus maanrakoon joka välissä?

Ja voi helvetti tota animeblondiakin. Japanilaiset miehet on kaikki ujoja ja ihania hihi! Ei ehkä kannattais perustaa koko todellisuuttaan animeen, totuus voi nimittäin sattua ennemmin tai myöhemmin. Ja tuossakin akassa näkyy ettei naisia voi miellyttää: eka vaaditaan kiltteyttä ja ujoutta, mutta sitten ei saakkaan olla tossu. Silleen yhteenvetona en yhtään ihmettele että nää naiset on kaikki sinkkuja, enkä usko että kukaan menettää mitään jos he pysyvätkin sinkkuina.

Huh. Siinä tuli nyt avauduttua tästäkin, ja nyt on taas hiukan parempi olo.