Jouluinen seikkailu markettiviidakossa

Joulu on läheisyyden ja hyvän mielen juhlaksi melkoisen viheliäistä aikaa. Varsinkin jos on tarpeeksi sekaisin uhmatakseen väenpaljoutta ja poistuu kotoa aatonaattona Citymarkettiin. Ei herranjumala.

Jopa Rauman kokoisessa pikkukaupungissa voi muodostua uskomattoman mittaisia autoletkoja. Onneksi lähdin liikkeelle pyörällä, sillä parkkipaikan löytäminen olisi ollut samanveroinen homma, kuin etsiä hukattua pisaraa merestä. Tosin, pyörän kanssa sai pelätä henkensä edestä että milloin kulman takaa päälleni karauttaa joku joulustressistä seonnut kiireinen perheenäiti tai -isä.

Selvittyäni hengissä Citymarkettiin, edessä oli seuraava haaste: elossaselviäminen ostoksista, kun koko marketti muistutti lähinnä poikkeuksellisen ahdasta muurahaispesää. Mietin että miksi edes lähdin koko paikkaan? Ainiin, siksi että lähisalesta ei löytynyt sokeritonta glögiä, jota kolottava aspartaamihampaani ehdottomasti vaati. Ei muutakun etsimään siis.

Muistaakseni joulussa on kyse lähimmäisten huomioon ottamisesta tai jotain sinne päin. Siinä vaiheessa, kun viides ihminen törkkää minua ostoskärryllään pyytämättä anteeksi, ei tunnu yhtään siltä. Ostoskärrytkin ovat suhteellisen suuria, mikä olisi hyvä pitää mielessä. Ne ovat harvinaisen rasittavia ollessaan poikittain 1. hyllyn edessä, 2. keskellä käytävää, 3. roikkuessaan jonkun sellaisen henkilön perässä, joka ei tunnu ollenkaan hahmottavan sitä tosiasiaa, että kaupassa on muitakin. Jos joku on aikeissa käyttää aikaa mehupurkin valitsemiseen, niin ostoskärryt voisi parkkeerata johonkin muualle kuin suoraan hyllyn eteen. Tai ostoskärryn käyttäjä voisi näyttää HIEMAN vähemmän hapanta naamaa kun yritän vetää jotain älytöntä akrobatiasuoritusta että saisin napattua itselleni välistä haluamani glögipurkin. Varsinkin, kun käytin koko urheilullisuuskapasiteettini siihen, etten hipaisisikaan arvon rouvan ostoskärryä.

Ihmiset koohottavat pitkin ja poikin kauppaa, ja ihmisten kulkureiteistä voi päätellä, että mielessä on vain MINUN joulu, MINUN ostokseni, MINUN jouluruokani, minä, minä, minäminäminä. On tuosta touhusta toisinaan lähimmäisen huomioon ottaminen kaukana! Rynnistä toki eteeni ostoskärrysi kanssa. Itselläni on purkki glögiä käsissä. Ja tasaraha. Sinulla on sen sijaan kärryssäsi niin paljon ruokaa, että sillä ruokkisi puoli Nepalia. Kyllä minä voin odottaa, ei minulla ole kotona lapsikatrasta, eikä pätkän vertaa joulukiireitä. Mielestäni vaatii silti hivenen röyhkeyttä hypätä eteen kassajonossa, mutta ymmärrän että jouluostoksia tehdessä vallitsevat viidakon lait. Vaati kyllä aikamoista joulumieltä jonotella, varsinkin kun tuntui siltä että happi loppuu pian.

Sain kuitenkin vihdoin maksettua glögini, poljin kotiin ja pistin glögin lämpöiseksi. On muuten hyvää. Kauppaan en kyllä mene ennen kuin joulunpyhät, välipäiväalennusmyynnit ja ihan kaikki on ohi.

Hyvää joulua, toivottaa lämpöisen glögikupin ääreltä: Stefania. Pitäkää joulumieli mielessä kun poistutte kotoa!

Ai sua sattuu? No kokeileppa synnyttää!

LINKKI

Tuntuu että nykyään erityisesti nuorten äitien yleisin argumentti mitä tahansa vastaan on synnyttäminen. "Minä olen synnyttänyt peräti KAKSI lasta, ilman kivunlievittäjiä!" Siis vau, ihanko itse synnytit, sepä ihmeellistä. Olet toki ensimmäinen joka on pullauttanut maailmaan kersan. Aatelkaapa kuinka helvetisti joskus aiemmin oli mahtanut sattua, kun lääketiede oli vielä lapsenkengissä, ja sairaalan synnytysvuoteista ei osattu vielä uneksiakkaan?

Totta kai synnyttäminen sattuu vitusti, en mä sitä kiellä. Mutta toi ihmeellinen "MÄ OON SYNNYTTÄNYT, PALVOKAA MINUA" -asenne on mun mielestä jotenkin vitun älytön, koska jokaisen meidän mutsit ovat synnyttäneet, eivätkä kaikki tee jostain noin luonnollisesta asiasta niin helvetin isoa numeroa. Tuossa linkissäkin jotkut naiset huutelevat, kuinka kaikkien miesten pitäisi kokea synnytyskivut. Entäs ne naiset, jotka eivät voi saada lapsia? Pitäisikö heidätkin survoa väkisin piinapenkkiin? Pitäisikö kaikkien kokeilla nälkäkuolemaa/kaasukammiota, kun maailmassa 800 miljoonaa näkee nälkää, ja kuolihan niitä juutalaisia uuniin aika monta? Siis ihan tälleen tasa-arvon ja reiluuden nimissä kaikkien pitää kokea samat kivut ja tuskat? Siis huh huh.

Mua huvittaa suunnattomasti tasa-arvokeskustelu, kun keskustellessa vastakkain asetellaan intti-synnyttäminen-kuukautiskivut. Koska olen onnekas pikku mulkero, minulla ei ole pienintäkään hajua yhdesäkään noista. Kuitenkin, jossain päin maailmaa naisilla ei ole mitään oikeutta aukoa päätä, mutta joutuvat SILTI vielä synnyttämään! Mulla on serkkuja maassa, jossa asepalvelus ei ole kenellekään pakollinen, mutteivät kyseiset naiset kuitenkaan jumita netissä itkemässä menkkakivuista ja siitä, ettei heidän aviomiehensä voi käydä synnyttämässä heidän puolestaan.

Ei se oo saatana miesten vika, että evoluutio loi naiset synnyttäväksi ja kärsiväksi osapuoleksi. Joten ihan oikeasti lopettakaa tämä naurettava tappelu asiasta, jolle kukaan ei voi mitään.

Ja jos jaksat kerjätä huomiota synnyttämisestä netissä, et ole rankka ämmä. Olet kaakattava, ärsyttävä nykyäiti. Kiitos näkemiin.

Sinkkulaiva

Oon pitkään, siis ihan jopa monta päivää halunnut kirjoittaa jotakin lennokasta, mutta tää bloggerin tyhjä ruutu on ehkä epäinspaavin asia mitä on olemassa. Muutenkin tää blogi tuntuu about yhtä pirstaleiselta kuin kaikki muukin, kiitos maksimaalisen stressin. Multa katoaa kaikki aloitekyky jos jokin stressaa/ahdistaa/vituttaa. Stressaantuneena meen ihan lukkoon ja alan tehdä jotain turhaa ja turruttavaa. Tällä hetkellä oon äärimmäisen koukussa sekä vanhoihin että uusiin salkkareihin. Pääsykoekirjapino huutaa että lue nyt saatana! Mut vitut mistään soluhengityksen toimintaperiaatteista, Maaritin ja Sofian dokaaminen on sata kertaa hyödyllisempää seurattavaa.

Toinen suunnaton turhuus johon olen tuhlannut kallista aikaa on Sinkkulaiva. Se onkin noloin sarja mitä oon vähään aikaan nähnyt. Siis ihan tosi, kuka haluaa nolata itsensä vapaaehtoisesti laukomalla älyttömyyksiä jossain vitun läpässä "realitysarjassa"? Onneksi moni noista päähenkilöistä on messissä varmaan siksi, että ovat hävinneet kännisessä vedonlyönnissä jollekin kaverilleen, mutta esim. nämä kolme sankaria ovat joko a) oikeasti helvetin tyhmiä ja ylimielisiä, b) todella taitavia näyttelijöitä.

Siis mikä toi kolmekybänen pissiskin luulee olevansa? Elintasolehmän mielestä on ilmeisesti ihan okei nyrpistellä nenää kun vastaan tulee ventovieraita tavisjamppoja. Apinakin käyttäytyy sivistyneemmin kuin tuo vähän liikaa nestettä päähän pumpannut pissaliisa, vai kertooko se hyvistä käytöstavoista jos ventovieraalle ei osata laukoa muuta kuin että "sun tukka on hirvee, sun vaatteet on hirveet, sun juomat on hirveet, kaikki hirveetä". Vaikka vastassa olis maailman räkäisin bensanhajuinen, teini-ikäinen amisjantteri, niin kyseinen ämmä olis voinu tajuta että se on TELKKARISSA esittämässä yli-ikäistä nirppanokkakakaraa.

Entäs sitten tuo puoliksi espanjalainen Sara. Ylimielisyys tulee melkein ruudusta läpi: MÄ oon ESPANJALAINEN te suomalaiset olette täyttä paskaa. "En haluu tuhlata geenejä suomalaiseen mieheen byhybyhy." No painu Espanjaan sitten jos ei kelpaa! Turhaan sä etit jotain atleettista latinoa jostain turunristeilyltä. Oon itekkin kakskielinen, joten pitäiskö nyt kävellä nokka pystyssä pitkin katua ja haukkua suomalaisuus maanrakoon joka välissä?

Ja voi helvetti tota animeblondiakin. Japanilaiset miehet on kaikki ujoja ja ihania hihi! Ei ehkä kannattais perustaa koko todellisuuttaan animeen, totuus voi nimittäin sattua ennemmin tai myöhemmin. Ja tuossakin akassa näkyy ettei naisia voi miellyttää: eka vaaditaan kiltteyttä ja ujoutta, mutta sitten ei saakkaan olla tossu. Silleen yhteenvetona en yhtään ihmettele että nää naiset on kaikki sinkkuja, enkä usko että kukaan menettää mitään jos he pysyvätkin sinkkuina.

Huh. Siinä tuli nyt avauduttua tästäkin, ja nyt on taas hiukan parempi olo.

Vinkit blondaukseen

Tässä postauksessa ajattelin kertoa parhaimmat vinkkini hiusten blondaukseen. Sain aikoinaan luonnollisista tummanruskeista hiuksistani valkoiset kuin jääkarhun perse, joten näillä vinkeillä sinäkin onnistut! Miksi tuhlata monta satasta kampaamoihin, kun kärventyneen bleachblondin voi saavuttaa halvemmin kotikonsteilla! Noudata vain seuraavia ohjeita, niin pääset tavoitteeseesi:

Vinkki 1: valitse tujuin peroksiidiväri mitä marketista löydät. Lataa sitä päähäsi reippain annoksin. Jos lopputulos on samanvärinen kuin pääsiäisen pöytäliinat, niin ei muuta kuin uudestaan värjäämään vaan. Kyllä se oma väri sieltä vielä katoaa!

Vinkki 2: vaikutusaika? Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että vaikutusajan on oltava ainakin puolet pitempi kuin mitä pakkauksessa ohjeistetaan. Tällä takaat sen, että väri porautuu aivoihisi asti, ja alat ajatellakin kuin blondi.

Vinkki 3: kun hiussuomujen välistä on rutistettu viimeisetkin pigmentit, kannattaa käyttää hopeashampoota. Mitä sinisempää, sen parempi. Iloinen tipunkeltaisuus on historiaa, etenkin jos unohdat värin liian pitkäksi aikaa päähän. Violetit vivahteet valkoharmaassa kuontalossa ovat ihan kivat, etenkin kun tyvestä pukkaa omaa väriä/edellistä, värjättyä tyvikasvua!

Vinkki 4: Jos tämä monivärinen vappuviuhkalook ei vielä riitä, kannattaa koittaa väsätä mitä merkillisintä skenelookkia laittamalla mitä kummallisempia värejä ja kuvioita päähän. Punainen on paras valinta: sitä saa hädin tuskin pois, vaikka ajaisi pään kaljuksi ruohonleikkurilla.

Vinkki 5: Mikäli hiuksia on vielä päässä, kannattaa värjätä hius aina koko pituudelta. Myöskään värjäysvälin kanssa ei kannata nuukailla. Lopputulos on upea, kampaus nimeltä "aavikkopuska" on ja pysyy aamusta iltaan: ei tarvita edes muotoilutuotteita! Silkkaa säästöä!

Nyt vielä omakohtainen kertomus vinkkien toimivuudesta:

"Halvemmaksi olisi tullut odottaa eläkeikää. Kaksi vuotta sitten hiukseni piti ensin suoristaa ennen kuin ne sai harjattua, hiukset huokuivat kuolemaa, ja kiilto on palannut vasta tummaksi värjäämisen ja monenkymmenen sentin leikkaamisen jälkeen. Ei enää ikinä tuollaista p*skaa! Omakohtainen vinkkini on, että jos omat hiuksesi ovat tummat, älä ryhdy tähän leikkiin. Älä missään nimessä. Älä siis harkitsekkaan. Itselleni ei edes sopinut tuo räjähtäneen kanarialinnun väri, että terve.

Muutenkin, kuka vittu haluaa valkoiset hiukset? "

Nimimerkki Effy

Meitsi kanarialintuna. Huomaa huolellinen värjäys korvan takana

Huhhuh. Hiukseni olivat about. terminaalivaiheessa, mutta nykyisin ne ovat ihan siedettävässä kunnossa ja paranevat jatkuvasti. Toivon vain etten enää ikinä keksi tehdä hiuksilleni mitään noin typerää, kuin mitä edellinen kuvasarja paljastaa. Ei enää koskaan hyppyritukkaa tai blondeja, se on saletti! 

Vaarallisia tuolileikkejä

Mulla on musta vyö itsensä telomisessa. Suunnilleen joka päivä tulee kalautettua jokin ruumiinosa sellaiseen objektiin, joka tuottaa mahdollisimman suurta kipua. Oon käynyt auton alla, juopon pyörän alla, kaatuillut kuin pissis talvisena lauantaiyönä, saanut selänojentajasta päähäni ja kerännyt kokoelman erilaisia mustelmia treeneissä. Oon lentänyt pyörän selästä voltin suoraan päälleni, lentänyt rappuset alas päin betoniseinää, ja kakarana nousin seisomaan lasipöydän alla rikkoen sen tuhannen päreiksi. Mikään paikka ei ole kuitenkaan koskaan mennyt virallisesti rikki: olen välttynyt niin kepeiltä, murtumilta kuin kaikenmaailman nyrjähdyksiltäkin, vaikka kaiken järjen mukaan voisin olla yhtä hyvin rullatuolissa. Paria tikkausta lukuunottamatta olen siis säästynyt pahemmalta.

Mutta sitten tänään tein jotain radikaalia ja vaarallista. Niin vaarallista että selkäni meni kramppiin. Istuin tuolille. Oisin ollut hyvä Duudsonien uusi jäsen, ellen olisi loukkaantunut kesken stuntin. Elämä valui filminauhana edessäni kun laskin perseeni tuolle puiselle kalusteelle ja nousin ylös. Nyt tuntuu siltä, kuin joku olisi hakannut lihanuijalla häntäluuni jauhoksi, tai vaihtoehtoisesti siltä, kuin olisin lentänyt kaksisataa kertaa perseelleni jäisellä tiellä. Siis nyt ihan oikeasti kroppa, mitä helvettiä? Selviän varmaan katujyränkin alta vahingoitta, mutta TUOLILTA NOUSEMINEN lyö koko selän lukkoon. Ja mä kerkesin luulemaan että oon kuolematon...

Jääräpäisenä torvelona en antanut selän häiritä sen enempää. I had a mission, suuntasin salille. Itse asiassa esimerkiksi soutulaitteessa veivaaminen oli täysin kivuton operaatio, suurimmat tuskat tuottavatkin kävely ja paikallaan seisominen. Liikunta helpotti jonkin verran kipua, kunnes se palasi takaisin kahta kovempana. Kuumottelin sitä ennen toki hetken, että menikö joku nikama paikoiltaan, mutta päättelin että kipu on lihaksessa, sillä selän taivuttaminen joka suuntaan ei tuottanut kipua. Vaikka järki sanoisi että himmaa nyt, helvetin hullu, niin oli pakko mennä vielä uimaan. Vesi parantaa kaiken ja sitä rataa, eikä altaasta noustuani tarvinnut sen kummemmin irvistellä kivusta, kun astelin päättäväisin askelin jaloissa pyörivien uimakoululaislegioonan läpi. Huomiseksi odotan kyllä ihmettä, sillä torstai on harkkaviikon kohokohta, joka uhkaa nyt vesittyä. Ei kiinnostaisi jäädä sängynpohjalle makaamaan tai dataamaan.

MUTTA HEI VOI SIELTÄ SÄNGYNPOHJALTAKIN TEHDÄ JOTAIN JÄRKEVÄÄ! Nimittäin Tahdon 2013 -aloitteen allekirjoittaminen on ihan fiksu tapa käyttää pari minuuttia. Elikäs kliketi klik ja allekirjoittamaan, jotta saataisiin vihdoin vähän sateenkaaren värejä avioitumisoikeuksiin. Samalla tällekin postaukselle tuli edes jonkinnäköinen pointti selkänurinan lisäksi.

"YTL pilasi elämäni"

YO K2012

Nyt saavat sitten ytl:än muumiot hiukan lisää luettavaa, kun Stefania "välivuosi" Jaakkola tässä koittaa korottaa äikkäänsä. Mitään pilkkusääntöjä en ole vieläkään oppinut, vähän sinnepäin menee. Valitsin aiheen, josta kirjoitti takuulla miljoona muutakin idioottia, mutta kokeesta jäi silti ihan hyvä maku suuhun. Ja jos meni penkin alle, niin syytän sitä edessäni istunutta tyttöä jolla vilkkui stringit läpikuultavien kollaripantsujen läpi. Hei, heteroakin tyttöä häiritsisi!

Oon tullut kyllä siihen tulokseen, että ylioppilaskokeista on tehdään aina liian suuri haloo. Viimeksi, eli ennen tekstitaidon koetta porukka oikeasti ITKI. Kun itellä on toi lakki jo plakkarissa ja ihan jepat paperit, niin ei paljoa stressannut. Lähinnä hämmensi nuo hyperventiloivat kanssakokelaat. Vaikka tottakai täytyy tehdä parhaansa joka kokeessa, niin kuitenkin täytyy muistaa, ettei maailma lopu yhteen yo-kokeeseen. Tosin, itsestäkin on tuntunut joskus siltä että maailma kaatuu yhdeen magnaan vaikka piti tulla ällä, mutta tälleen välivuosilaisena olen tullut lopputulokseen, että pääsykokeet ovat se tärkeä juttu.

YTL on muutenkin läjä täysin huumorintajuttomia homekorvia ja ammattitason pilkunviilaajia. Siitä tulee lähinnä vittuilun maku suuhun, kun jokin numero (siis kirjain) on yhdestä pisteestä kiinni, ja nämä lautakunnan kävyt saavat sitten päättää että kenen esseestä napsastaisiinkaan kakskyt pistettä. Kelatkaas mikä duuni: palkkaa tulee siitä, kun joka kevät ja syksy täytyy lukea läpi läjäpäin paskaa, seassa gaussin käyrän mukainen määrä oikeasti hyviä vastauksia. Jos olisin ytl:än sensori, pistäisin varmaan ranttaliksi. Ja saisin potkut. Ja jotkut jäätävät mätkyt.

Traagisen tästä päivästä tekee se, että tänään olis ollut chest & biceps day, elikkäs tämän maanantain salitreeni siirtyy huomiselle. Ärsyttää tämmöinen häiriö, varsinkin kun viimeiset 2 viikkoa ovat menneet niin nappiin että voisin bilettää! Kuuden tunnin istuminen ei varsinaisesti kelpaa urheilusuorituksesta, vaikka tuskanhikeä tulikin vuodatettua about yhtä paljon kuin tunnin crosstrainersessiossa. Onneksi illalla on vielä treenit, mutta tämä luo silti varjoja kahden viikon täydellisyysputken päälle. Jos pyhän haukkaripäivän uhraaminen yo-kokeen tekemiselle menikin hukkaan, niin lähetän ylioppilastutkintolautakunnalle vanhat kunnon terveiseni: fuck you.

Pötkökädet ja skumppa = niistä on rapakuntoinen elämä tehty!

Suolahysteria

Treeni kulkee, päätä särkee. Janottaa ku krapula-aamuna ja huimaa. Salilla heitin kamppeeni lehtikasan viereen ja sieltä se otsikko taas hyppäsi: KYMMENEN VINKKIÄ SUOLAN VÄHENTÄMISEEN; NÄMÄ RUOAT SISÄLTÄVÄT PIILOSUOLAA! Taas joku Lidlin sipsejä mättävä journalisti on ollut vauhdissa. Alkoi ärsyttää. Mä tasan tarkkaan tiedän että miks mun pää on räjähtämäisillään, ja siinä ei auta säilykkeiden sun muiden piilosuolapommien välttely. Ei helvetissä, nyt jos koska on aika taas vetää naamaan baked beanssejä kananmunalla ja heittää vielä päälle puol kiloa salttia.

Aktiivisesti treenaavan pitäisi muistaa, että naistenlehtien paukuttama suolahysteria on liioittelua. Sydän ja verisuonet räjähtävät jos ylittää muutaman gramman saantisuosituksen. Tämän takia joskus ruokaillessa, pöydän toisella puolella joku saa kauhukohtauksen, kun lisään -ou mai gaad- suolaa safkaani. Siinä sitten kauhistellaan että eikä, millai sä voit, etkö ajattele yhtään terveyttäs? Joo siis eikä, etkö sä aatellut että voisit pitää lättysi kiinni?

Yleensä toitotetaan liiallisen suolankäytön haittavaikutuksia, valitettavan harvoin muistutetaan siitä, mitä seuraa jos sitä käyttää liian vähän. Ihan hauskoja oireita ne on: huimaa, janottaa, verenpaine on matala, silmissä sumenee kun nousee nopeasti ylös, päätä särkee. Kaikki oireet googlettamalla saattais löytää ties mitä syöpiä, vaikka probleema on siinä, että eräs välttämätön ravinnon osanen on mustamaalattu tehokkaasti tappavaksi myrkyksi. Onneksi ko. oireet saa suht. nopeasti pois pikkusella lisäsuolalla. Jos ei vedä ihan täyttä paskaa naamaansa joka helvetin päivä plus urheilee, niin lisäsuola on välttämätöntä. Itse tungen sitä hiukan jopa heran sekaan palautusjuomaan, (ei se maku erotu, älkää yökkäilkö) sillä treenin aikana jokainen hikirauhaseni on kuin niagaran putous.

Klikkaa suuremmaksi! Tästä voit arvioida syötkö suolattomasti vai ylisuolaista paskaa.

Suolanpuutoksen huomaa helposti vaikkapa kesällä, kun hikoilee paljon kuumassa ja ruoka maistuu suolattomalta. Harjaantuneimmat huomaa aika äkkiä että jaahas, aika lisätä vähän salzia safkan sekaan. Supersuolattoman terveysdieetin juuri aloittaneet saattavat taas ihmetellä että helvetti, mikä on kun tekee kokoajan mieli sipsejä ja suolapähkinöitä? Siihen se dieetti sitten kaatuukin, vaikka vähemmillä (olemattomilla) kaloreilla oltaisiin päästy, jos siihen kasviskeittoon oltaisiin uskallettu laittaa edes se hyppysellinen jozoa.

Kuvasta huomaa hyvin, että perusjozo on luonnottoman valkoista.

Tai sitten voi käyttää jotain muuta kuin edellä mainittua Jozoa. Suolassakin on valinnanvaraa. Voi vetää joko äärimmäisen puhdistettua luonnottoman valkoista paskaa ruokasuolaa, tai sitten puhdistamatonta merisuolaa tai ruususuolaa. Etuina jälkimmäisissä ovat mineraalit, jotka auttavat pitämään veren koostumuksen hyvänä. Ei ainakaan kramppaa niin vitusti kovan urheilusuorituksen jälkeen kesäkuumalla, eikä päänsärkykään vaivaa. Auttaa kuulemma myös tehokkaasti krapulaan. Ja pitää huolta että verisuonissa on nestettä, eikä vain jotain tummaa tahnaa, mihin ei piikittäisi kovinkaan nisti. (Hyisssss)

Suola on elämän suola. 

Less is more

Jokaisella salilla on se yks tietty pelle, joka laittaa aina liikaa painoa tankoon omaan lihasvoimakapasiteettiinsa nähden. Tämä pelle olettaa, naiset jumaloivat sitä enemmän, mitä useampi kiekko löytyy haukkaritangosta. Liikeradat menevätkin sitten päin vittua, ja kehitystä ei tapahdu. Päin vastoin, jokaisen haukkareenin jälkeen tästä pellestä tuntuu, että liian suurten painojen kanssa räpiköinti on kerta kerralta hankalampaa. Salillakäynti alkaa lähinnä vituttaa, ja turhautuminen puretaan nettipalstoilla haukkuen käytettyä treeniohjelmaa paskaksi.

Kuvailin just itteni. Oon niellyt kiukkua salillakäynnin uudelleen aloitettuani, sillä kuustoistvuotiaana junnuna nostelin kovempia painoja komeammin kuin nyt. Samat painot ei vaan nouse vielä, vaikka oon käynyt hei jopa kolme (3) viikkoa salilla! Ou mai gaad, mun elämä meni pilalle, ku piti laittaa kymmenen kiloa vähemmän dippiin. Tai sitten ei.

Kaikissa muissa liikkeissä oon jo antanut periksi, mutta hauiskääntö tangon kanssa on semmoinen juttu, että siinä oon halunnut pysyä ehdottomasti niissä painoissa, joita nostelin joskus. Kunniakysymys, siis mähän EN voi antaa mun egon lyttääntyä "liian pienten" (itselle sopivien) painojen takia! Liian suuren painon takia oon näyttänyt lähinnä tankoa pyörittelevältä sirkusapinalta, ja voimaa olen hakenut vääntyillessäni mm. selästä ja jaloista. Kohdelihas on sitten möllöttänyt passiivisena niillä sijoillaan, eikä sarjojen jälkeen ole ollut mitään tuntumaa missään. Tänään sitten alistuin ja nöyrryin reilusti pienempiin painoihin ja hoplaa, sain tehtyä riittävän puhtaita toistoja loppuun asti ja jumalattoman poltteen haukkareihin. Ihan uus tunne, kiitos pelleilyjeni. Less is more, vai millai?

Tämän tarinan opetuksena olkoon, että tunne rajasi, jotta voit päästä rikkomaan niitä. Aloittelijoille, kuten mulle, tärkeintä on oikean tekniikan oppiminen, vaikka joutuisikin sitten hetken aikaa nostelemaan niitä possunpinkin värisiä kumipainoja. Treenaaminen on tällöin paitsi tehokkaampaa, niin myös mukavampaa, kun huomaa treenanneensa just sitä lihasta mitä pitää, eikä jotain persettä hauiskäännöissä tai epätoivolihasta leuanvedoissa. Ehkä mä vielä pääsen junnukuntooni nostelemaan isompia painoja, jos olen tarpeeksi kärsivällinen. Näillä mennään, treenailemisiin!

Joulukuussa 2011, kuvan teema on rapakunto.

Helmikuu 2013, ehkä olkapäissä on hiuksenhieno ero?

(Mun pitäis varmaan napsia kuvia lesepuuroista ja proteiinipatukoista, mut ei. Mä koristelen treeniaiheisen postauksen kuvilla, joissa erottuu litrakaupalla viinaa... Mut hei, juomat hengaa hyllyllä eikä mun maksassa, joten ironiatutkat helkkariin!)

Maanantaiväsymystä ja viisuvinguntaa

Maanantain habatreeni imi hiilarit elimistöstä oikein kunnolla, eikä palkkaribanaanikaan juuri pelastanut minua väsymysvitutukselta: auto toisensa perään yritti hypätä kolmion takaa mun päälle, oli kylmä, vaikka pakkasta on -1 astetta, lunta on liikaa ja ajokeli on paska. Kotona kärkyin forecaa, josko seuraavan kymmenen päivän aikana päästäisiin plussan puolelle, mutta tänäänkään ei tärpännyt. Niinkuin ei eilenkään, eikä edellispäivänä. Facebook ei toimi, täytyy siis tsekata uutissivujen kautta mitä maailmalla tapahtuu. Hesarin juutalaiset ovat rajoittaneet artikkelienluvun mukavaan viiteen kappaleeseen viikossa, ja tottakai ne ovat jo tässä vaiheessa maanantaita menneet. Viimeinen oljenkorsi on iltalehti, jossa törmäsin seuraavaan paskaan:

Tämä artikkeli tässänäin sai taas muistamaan, että aina löytyy joku joka tunkee käpyä perseeseen vielä lahjakkaammin kuin minä. Nykypäivänä, kun puolet musiikkikappaleista on jotain ähinää uuh jees fak mii beibi, jaksetaan vielä valittaa jostain naisten halventamisesta sun muusta. Elikkäs noiden raivostuneiden feministilehmien mielestä joku euroviisublondi ajaa meitä pari vuosisataa takaspäin nyrkin ja hellan väliin? Kannattais ehkä tsekata mielenterveys, jos joku viisurenkutus pelottaa noin paljon.

Mua niin ärsyttää tämä kohujuttujen väkinäinen kaiveleminen, että oksat pois. Semmoinenkin artikkeli oli muistaakseni taannoin, jossa joku elämäänsä kyllästynyt tasa-arvopelle valitti siitä että koulukirja sisälsi liikaa maskuliineja. Hei tasa-arvotaistelijat, menkää Lähi-Itään tai Afrikkaan valittamaan tommoisista jutuista, voi olla että vastaanotto olisi hiukan värikkäämpää kuin jonkun raumalaisen päänaukojan blogiteksti! Viimeks ku tsekkasin, niin meilläpäin tää tasa-arvokysymys on ihan mukavalla tolalla, ja vaikkei olisikaan, niin ei ne ongelmat ainakaan sillä ratkea että ulistaan jostain tyhjänpäiväisestä paskasta. Edes mulla ei ole niin paljon aikaa, että viitsisin nostattaa "kohua" jostain tällaisesta.

Sitä paitsi, yleensä, elikkäs lähes aina musiikkikappaleiden sanoituksilla ei ole yhtään mitään merkitystä. Laitetaan vaan ekat mieleentulevat sanat pötköön ja lauletaan että jee jee ai vill do anything for jyyy uu jee märi mee beibe. Sori nyt feministit, mutta mä en nää tässä mitään tulevaa vallankumousta, että ottakaapa ihan chillisti vaan.

Sätkäbieber

Mä olen kyllästynyt näihin otsikoihin Justin Bieberin kannabis "sekoiluista". Siis ei saatana, tuolla rapakon takana on muutenkin mestoja joissa pilven polttaminen on ihan lainkin puolesta okei, ja sitten puol maailmaa viiltelee kun teinijätkä polttaa marihuanasätkää.

Mä ottaisin Justinina ainakin aika raskaasti sen, jos teinit postailisi puukolla avattuja ranteitaan pitkin nettiä ja se olisi "mun vika". Varmaan joudutaan kohta puimaan jotain oikeudenkäyntejä, kun joku vanhempi nostaa mellakan siitä kuinka hänen 12 -vuotias tyttärensä rapsuttelee nahkaansa kuunnellessaan Boyfriendiä. Ja kaikki tämä pelleily sen takia että Justin polttaa jotain vaaratonta kukkaa? Taino, pakkohan se on laittaa vaarallisuuskategoriassa pari pykälää ylemmäs, sillä kannabiksen sivuvaikutus näyttää olevan se, että jengi sekoaa ihan totaalisesti jonkun toisen polttelusta.

Hei olisko meillä muutakin tekemistä, kuin miettiä, mitä joku teinitähti vetää keuhkoihinsa filtterin läpi? No ei vissiin ole, kun minäkin tätä tässä vatvon. Mutta oikeasti vituttaa, että Biiberiä ei voida jättää rauhaan, vaikka suunnilleen joka toinen pössyttelee tälläkin hetkellä himassa eivätkä haittaa ketään. Ihan sama vaikka koko Afrikka olisi tulessa, ku hei, Justinin polttaa marihuanaa, siis KANNABIS HUUUMETTA, ei apua, mikä rikollinen! Siinä on sitä ongelmaa meille kaikille.

Antakaa oikeasti jätkän pössytellä jos siltä tuntuu, se nyt muutenkin tuntuu olevan sääntö eikä poikkeus että supertähden elämä vaatii vähän kaljaa kovempia substansseja. Että jos Justin tarttee indicasätkänsä kehittääkseen hittibiisin niin: ihan sama. Kaikki sympatiat Justinille vaikken häntä fanitakkaan, toivottavasti tämä pelleily loppuu mahdollisimman pian.

Mä voisinkin mennä viiltelemään sen puolesta, että JB saisi pajautella rauhassa. Mitään kuvamateriaalia en kyllä kuiteskaan ajatellut postata.

Food missionaries

Mä olen niin helposti ruokapyhiinvaeltajien vietävissä, että mun on pakko hiukan avata suutani hämmennyksestä:

Välillä musta tuntuu että jotkut ovat ottaneet ruoan uskonnokseen. En nyt tarkoita mitään fitnessguruja tai syömishäiriöisiä, jotka näkevät vaivaa syömisestä hullun lailla. Puhun niistä, jotka uskovat että vain heidän noudattamansa ruokavalio on oikea, loput syöstään harhaoppisten ruokahelvettiin, tai vaihtoehtoisesti sairaalaan diabeteksen ja viidentoista muun elintasosairauden kanssa. Niistä, jotka tekevät ristiretkiä ruokapöydästä toiseen vieden ruokahalun vahvimmiltakin.

Osa uskoo että liha on äärimmäisen epäterveellistä. Osa pitää kasvissyöjiä tuhoon tuomittuina. Osa lukee risti kourassa salaliittoteorioita maidontuottajien taholta. Jos tähän nyt vielä yhdistetään karppaajien usko viljatuotteiden haitallisuudesta niin MITÄ SAATANAA JÄÄ JÄLJELLE? Käpyjä ja havunneulasia??? Vissiin pitää alkaa elää vedellä ja pyhällä hengellä, mutta voi paska, oon ateisti. Oljenkorret loppuivat.


Siis sen mää nyt vielä ymmärrän jos joku boikotoi lisäaineita ja jotain vakuumipakattuja paskoja. Mut ite menen aika veikeeksi, kun joku vannottaa että hedelmät saavat fruktoosin takia aikaan diabetesta. Jep, siis hedelmät ovat täten epäterveellisiä. Boom, maksani räjähtää mokomasta sokerin yliannostuksesta. Kiva. Vannon, että mikäli saan diabeteksen n. 2-5 hedelmän päivittäittäisestä annoksestani, lupaudun jakamaan hedelmänvastaisia propagandalappusia koko loppuelämäni. Mut todennäkösemmin mä saan syövän niiden lentolehtisten musteesta ku jostain vitun sitruunasta.

Parasta on toki jo aikaisemmin mainitsemani maitopropaganda. Mä rakastan maitoa. Mutta saan siitä lehmän estrogeeniä. Oh shit. Maidon kalsiummäärä on kuulemma huijausta, osa Valion saatanallista suunnitelmaa tarkoituksena tuhota elimistöni päivittäisen maitoannokseni voitolla. Pojat, meitä on kusetettu. Juoskaa henkenne edestä. Suuremmat tahot hallitsevat meitä tietämättämme, ja heidän kätyrinsä vaanivat meitä jääkaapeissa ja Prisman hyllyillä. Mutta onneksi joukossamme on näitä valaistuneita, jotka pilaavat rauhallisen lounastuokion saarnaamalla näkymättömästä maitomafiasta.

Hauskinta on se, jos kyseisen ruokasalaliiton/minkä vaan edellämainitun fasismia muistuttavan pakkomielteen tuputtaja on joku täysin tavallinen tallaaja, joka vetää viikonloppukännit, polttaa tupakkaa ja vetää e-pillereitä. (Ja joo, nyt joku pillereiden kannattaja käyttäjä vetää semmoiset herneet nenään, että niistämällä hän ruokkisi puoli Ugandaa. (niin siis mikäli herneet tulkitaan tarpeeksi terveelliseksi ravinnoksi)) Pillerit on periaatteessa ihan okei jos niitä tarvitsee, mutta hei, jos sä vedät synteettistä hormonia lättyys niin annappa mun kipata kurkustani alas lehmän hormoneja. Deal?

Tää saattaa tulla yllätyksenä Marjatat, mut jos ihmiselimistö kuolee yhden omenan jälkeen, meidän lajimme olemassaoloaika olis jääny aika lyhyeks. Mutta silti sitä miettii lounaalla että kuolenko lihakastikkeeseeni vai näkkäriin... Taidan pitäytyä omnivorilinjalla toistaiseksi, niin tuhoan itseni tasaisesti vähän joka aterialla.

LINKKI LIITTYY

"Kaikki miehet ovat sikoja, kaikki naiset huoria".

Mun mielestä on jotenkin koomista, että kun Maliisa-Matleena hullaantuu maailman mulkuimpaan pilluhaukkaan ja särkee sydämensä, kaikki miehet ovat yhtäkkiä sikoja, sovinisteja ja ties mitä. Kun yks tekee jotain, automaattisesti niin tekevät kaikki muutkin miehet. "Reiska 21 v. teki oharit, kaikki miehet on perseestä ja muutun lesboks." No huhhuh. 

Ekakskin, naisista löytyy samanlaisia pellejä, joten seksuaalisen suuntautumisen vaihtaminen on sama kuin koittaisi sammuttaa palavia vaatteita hyppäämällä bensamereen. Jos ainoastaan huudien pahimmat sättääjät kiinnostaa, niin ei kannata elätellä toiveita että "kyllä mä saan sen muuttumaan jos rakastan tarpeeks". No joo, voi siinä niinkin onnellisesti käydä. Mutta mikäli ei, niin koko kyseisen sukupuolen mustamaalaaminen kusipäälaumaksi ei vissiin auta asiaa. 

Kamalinta kuultavaa on se, kun kanalauma haukkuu kilpaa jotain jätkää, joka ei vaikkapa elämäntilanteen muututtua halua jatkaa seurustelusuhdetta. Mutteivät miehetkään tässä suhteessa ole yhtään sen parempia: Jättävää osapuolta on vissiin oikeus pitää jotenkin syyllisenä rankkaan eroon, vaikkei se välttämättä olisi helppoa jättäjällekään. Sitte itketään netissä että yhyy, muija/poiccis jätti, vittu mikä mulkku. "Kaikki miehet ovat sikoja, kaikki naiset huoria." Joillekin tekis hyvää kattoa peiliin ja miettiä, oisko mahdollisesti itse mokannut jossain suhteessa, ettei aina tartte kipata syytä toisten harteille.

Peiliin katsomisen lisäksi voi miettiä omaa asennettaan. Jos oikeasti katkeroituu siitä että tyttö-/poikaystävä lähtee toisen matkaan, kehottaisin menemään kotiin ja grow some balls. Otappa koko juttu opettavana kokemuksena ja koita ymmärtää ettei välttämättä ekalla yrittämällä saa sitä henkilöä, joka haluaa jakaa elämän kanssasi. Ja jos menee Onnelaan etsimään unelmiensa prinssiä, niin ei oikeastaan kannata pettyä jos aamulla yöpöydältä löytyykin vain lappu "kiitti oli kivaa".

Pahinta tässä on se, että suurimpia rutisijoita ovat aikuiset ihmiset, jotka syystä tai toisesta ovat saaneet vähemmän kokemusta ihmissuhdeviidakossa rämpimisestä. "Oon kakskytviis ja neitsyt, mukava mies. Miksi naiset haluavat ennemmin niitä pettäviä kovismakeja kuin tällaisen komean ja sivistyneen miehen? Saatanan huorat." No oiskohan sillä jotain tekemistä asian kanssa, että asenteesi on yksinkertaisesti läpipaska ja säälittävä? Jos nainen/mies on huora tai mulkku sen takia ettet just SÄ kelpaa, niin aika surkeesti menee. Muutenkin aika oksettavaa, kun moni ei halua edes ystäviä vain sen takia ettei pääse housuihin saakka. Joo se on vissiin sit ihan okei että mahdolliset loistofrendit torjutaan jo kättelyssä!

Aika surullista että jotkut näkevät ihmissuhteet vaan tuommoisena hirvittävänä pelinä. Onneksi ääripäissä on vähän porukkaa, mutta välissä olevatkin vois välillä vähän funtsia.

2013

Alkusanat:

Heippa ja hyvää uutta vuotta! Olen tämmöinen lööbailija Suomen West Coastilta, Rauman megalopolin huudeilta. Ikää tulee mittariin muutaman päivän kuluttua huikeat 20 vee, elikkä olen tuota jonnevuosimallia yhdeksänkolme. Muita attribuutteja meikäläisessä ovat mm. kaksikielisyys, ärhäkkyys, jatkuva naureskelu ja taipumus maailman kamalimpaan kielenkäyttöön. Koitan kuitenkin olla tällä kertaa kiltisti kirjoittaessani ja jättää turhat ärräpäät tositilanteisiin. (Elikkäs sellaisiin hetkiin, kuten hajonneen pyörän korjaamiseen todella kaukana kotoa, kännykän akku tyhjänä ja jäätävässä kaatosateessa.)

Diggailen kaikenmoisista jutskista, mm. elukoista, treenailusta, luontohommeleista, musiikista, tanssimisesta, festareista ja sen sellaisesta. Olen visuaalisesti täysin lahjaton, joten meitsiltä ei kannata odotella mitään huikeita muoti/kauneusvinkkejä, sillä semmoiset ei ole ihan mun juttu. Elikkäs jätän suosiolla pois fantsut päivän asu -systeemit, ja annan oikeasti tyylitajuisten ihmisten hoitaa sen homman kotiin. En osaa myöskään valokuvata, vaikka kaapin perällä pölyttyykin järkkäri (jonka ainut funktio tuntuu olevan se, kun mutsi ottaa meidän kissasta kuvia), ja kuvaamisen sijaan tykkään enemmän kirjoittaa!

Aloin raapustella blogitekstejä ensimmäistä kertaa viitisen vuotta sitten, sittemmin poistaen tekstejä lähes samaa tahtia kuin kirjoitin. Piste ja papukaijamerkki sille, jos joku joskus muistaa mut vanhojen tekstieni perusteella! Vanha suola alkoi janottaa, ja tarkoitukseni olisi löytää taas kirjoittamisen ilo ja taito. Pää pursuaakin jo ideoita ja aiheita jotka odottavat tekstiksi muuttumista. Elikkäs startataan tää homma pitemmittä puheitta, kirjoittelemisiin!

Regards: Effy <3