Less is more

Jokaisella salilla on se yks tietty pelle, joka laittaa aina liikaa painoa tankoon omaan lihasvoimakapasiteettiinsa nähden. Tämä pelle olettaa, naiset jumaloivat sitä enemmän, mitä useampi kiekko löytyy haukkaritangosta. Liikeradat menevätkin sitten päin vittua, ja kehitystä ei tapahdu. Päin vastoin, jokaisen haukkareenin jälkeen tästä pellestä tuntuu, että liian suurten painojen kanssa räpiköinti on kerta kerralta hankalampaa. Salillakäynti alkaa lähinnä vituttaa, ja turhautuminen puretaan nettipalstoilla haukkuen käytettyä treeniohjelmaa paskaksi.

Kuvailin just itteni. Oon niellyt kiukkua salillakäynnin uudelleen aloitettuani, sillä kuustoistvuotiaana junnuna nostelin kovempia painoja komeammin kuin nyt. Samat painot ei vaan nouse vielä, vaikka oon käynyt hei jopa kolme (3) viikkoa salilla! Ou mai gaad, mun elämä meni pilalle, ku piti laittaa kymmenen kiloa vähemmän dippiin. Tai sitten ei.

Kaikissa muissa liikkeissä oon jo antanut periksi, mutta hauiskääntö tangon kanssa on semmoinen juttu, että siinä oon halunnut pysyä ehdottomasti niissä painoissa, joita nostelin joskus. Kunniakysymys, siis mähän EN voi antaa mun egon lyttääntyä "liian pienten" (itselle sopivien) painojen takia! Liian suuren painon takia oon näyttänyt lähinnä tankoa pyörittelevältä sirkusapinalta, ja voimaa olen hakenut vääntyillessäni mm. selästä ja jaloista. Kohdelihas on sitten möllöttänyt passiivisena niillä sijoillaan, eikä sarjojen jälkeen ole ollut mitään tuntumaa missään. Tänään sitten alistuin ja nöyrryin reilusti pienempiin painoihin ja hoplaa, sain tehtyä riittävän puhtaita toistoja loppuun asti ja jumalattoman poltteen haukkareihin. Ihan uus tunne, kiitos pelleilyjeni. Less is more, vai millai?

Tämän tarinan opetuksena olkoon, että tunne rajasi, jotta voit päästä rikkomaan niitä. Aloittelijoille, kuten mulle, tärkeintä on oikean tekniikan oppiminen, vaikka joutuisikin sitten hetken aikaa nostelemaan niitä possunpinkin värisiä kumipainoja. Treenaaminen on tällöin paitsi tehokkaampaa, niin myös mukavampaa, kun huomaa treenanneensa just sitä lihasta mitä pitää, eikä jotain persettä hauiskäännöissä tai epätoivolihasta leuanvedoissa. Ehkä mä vielä pääsen junnukuntooni nostelemaan isompia painoja, jos olen tarpeeksi kärsivällinen. Näillä mennään, treenailemisiin!

Joulukuussa 2011, kuvan teema on rapakunto.

Helmikuu 2013, ehkä olkapäissä on hiuksenhieno ero?

(Mun pitäis varmaan napsia kuvia lesepuuroista ja proteiinipatukoista, mut ei. Mä koristelen treeniaiheisen postauksen kuvilla, joissa erottuu litrakaupalla viinaa... Mut hei, juomat hengaa hyllyllä eikä mun maksassa, joten ironiatutkat helkkariin!)