tiistai 1. tammikuuta 2013

2013

Alkusanat:

Heippa ja hyvää uutta vuotta! Olen tämmöinen lööbailija Suomen West Coastilta, Rauman megalopolin huudeilta. Ikää tulee mittariin muutaman päivän kuluttua huikeat 20 vee, elikkä olen tuota jonnevuosimallia yhdeksänkolme. Muita attribuutteja meikäläisessä ovat mm. kaksikielisyys, ärhäkkyys, jatkuva naureskelu ja taipumus maailman kamalimpaan kielenkäyttöön. Koitan kuitenkin olla tällä kertaa kiltisti kirjoittaessani ja jättää turhat ärräpäät tositilanteisiin. (Elikkäs sellaisiin hetkiin, kuten hajonneen pyörän korjaamiseen todella kaukana kotoa, kännykän akku tyhjänä ja jäätävässä kaatosateessa.)

Diggailen kaikenmoisista jutskista, mm. elukoista, treenailusta, luontohommeleista, musiikista, tanssimisesta, festareista ja sen sellaisesta. Olen visuaalisesti täysin lahjaton, joten meitsiltä ei kannata odotella mitään huikeita muoti/kauneusvinkkejä, sillä semmoiset ei ole ihan mun juttu. Elikkäs jätän suosiolla pois fantsut päivän asu -systeemit, ja annan oikeasti tyylitajuisten ihmisten hoitaa sen homman kotiin. En osaa myöskään valokuvata, vaikka kaapin perällä pölyttyykin järkkäri (jonka ainut funktio tuntuu olevan se, kun mutsi ottaa meidän kissasta kuvia), ja kuvaamisen sijaan tykkään enemmän kirjoittaa!

Aloin raapustella blogitekstejä ensimmäistä kertaa viitisen vuotta sitten, sittemmin poistaen tekstejä lähes samaa tahtia kuin kirjoitin. Piste ja papukaijamerkki sille, jos joku joskus muistaa mut vanhojen tekstieni perusteella! Vanha suola alkoi janottaa, ja tarkoitukseni olisi löytää taas kirjoittamisen ilo ja taito. Pää pursuaakin jo ideoita ja aiheita jotka odottavat tekstiksi muuttumista. Elikkäs startataan tää homma pitemmittä puheitta, kirjoittelemisiin!


Regards: Effy <3

1 kommentti:

  1. Moiiiiiiiiiii! Ihanaa kuulla susta, totta kai muistan sut! :D Oot käyny monesti mielessä :) Haluisitko hei vaikka meilata mulle (noopin@suomi24.fi) nii voitais jutella enemmänki? :) Haluun kuulla miten sulla menee ja on menny! :>

    VastaaPoista